Ongelmatapauksessa paina F5 tai Reload selaimen ollessa auki.















 


Väestöpäivä 2024

Aika: 14.5. klo 10.15–16.30

 

Aika: 14.5. klo 10.15–16.00

Aamupäivän osuus

Kairon väestökonferenssi 30 vuotta:
seksuaalioikeudet eilen, tänään ja huomenna, klo 10.15–11

Tänä vuonna on tullut kuluneeksi 30 vuotta siitä, kun maailman maat sopivat ensimmäisen kerran seksuaali- ja lisääntymisterveyteen liittyvistä aiheista ihmisoikeusperustaisesti YK:n väestö- ja kehityskonferenssissa Kairossa.

Aloitamme ylisukupolvisella keskustelulla väestönkehityksestä. Mukana keskustelussa ovat suurlähettiläs Anne Sipiläinen, Väestöliiton kansainvälisten asioiden johtaja Elina Korhonen sekä seksuaalikasvattaja Charlotta Ekman. Keskustelin vetää tutkimusjohtaja Anna Rotkirch Väestöliitosta.

 

Lapset ikääntyvässä Suomessa, klo 11–12

Mikä on lasten asema nopeasti ikääntyvässä Suomessa? Avaamme lasten oikeuksien ja lapsiperheiden asemaa osana ikääntyvää väestöä, josta saamme kuulla näkökulmia lapsiasiainvaltuutettu Elina Pekkariselta. Lisäksi kuulemme lapsiperheiden tilanteesta maaseudulla, josta kertoo neuvotteleva virkamies Antonia Husberg maa- ja metsätalousministeriöstä. Kommenttipuheenvuoro Väestöliiton vanhemmuuden asiantuntija Johanna Sassalilta.

 

Tauko striimissä klo 12-14

 

Kohti perheellistymiskulttuuria: Uusia tutkimustuloksia toivotun lastensaannin tukemiseksi, klo 14–16

Syntyvyys ja sen aleneminen ovat yhteiskuntamme polttavia puheenaiheita. Miten voisimme siirtyä toimivaan toivotun lapsiluvun politiikkaan ja perheellistymistä tukevaan kulttuuriin?

  • Vauvatoiveet ja niiden puute – miten syntyvyyteen voisi Suomessa vaikuttaa? johtava tutkija Venla Berg, Väestöliitto
  • Tuumasta toimeen: läheisten tuki lapsiperheellistymiselle, post doc tutkija Alyona Artamonova, Väestöliitto & professori Markus Jokela, Helsingin yliopisto
  • Tilaa toisillemme? Perhesuhteet digiaikana, erikoistutkija Kristiina Tammisalo, Turun yliopisto

 

Päivän lopuksi saamme kuulla, miten Väestöliitto vastaa Suomen väestöpoliittisiin haasteisiin. Keskustelemassa Väestöliiton puheenjohtaja, Hilkka Kemppi ja toimitusjohtaja Eija Koivuranta.