I&O-kärkihankkeen maakuntatilaisuus Helsingissä


Päivä: perjantai 14.10.2016, Aika: 12:00 - 16:00
Paikka: Aalto-yliopiston Kauppakorkeakoulu (Juhlasali), Runeberginkatu 14-16 (Etu-Töölö)

I&O-tilaisuus käynnistää kärkihanketyön maakunnassa ja saattaa kaikki muutoksen keskeiset toimijat yhteen. Tilaisuudessa tutustut kärkihankkeeseen, maakuntasi muutosagenttiin ja kokeiluhankkeisiin, päivität tietosi iäkkäiden palvelujen ja omaishoidon tilanteesta maakunnassasi sekä vaikutat siihen, millaiseksi hanke alueellasi muotoutuu.

Hallituksen I&O-kärkihanke uudistaa kotihoitoa, omaishoitoa ja perhehoitoa. Tavoite on kehittää iäkkäille ja omaisille nykyistä yhdenvertaisemmat ja paremmin koordinoidut, kustannusten kasvua hillitsevät palvelut
Kohderyhmä

Asiantuntijat, päätöksentekijät, palvelujen järjestäjät ja tuottajat, koulutus- ja tutkimusorganisaatiot sekä iäkkäitä, omaishoitajia, työntekijöitä ja työnantajia edustavat tahot, kuten järjestöt ja vanhusneuvostot.
Järjestäjät

STM ja THL

I&O-kärkihankkeen maakuntatilaisuus Helsingissä, Avaussanat. ministeri Juha Rehula

Näin kärkihanke toteutetaan! Päivi Voutilainen

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa, Sari Kehusmaa, tutkimuspäällikkö, THL

Miten tästä eteenpäin - muutosagentti kertoo! Seija Meripaasi

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa, paneeli